28/05/2010
BRP Finland Oy lahjoittaa vaatteita käytettäväksi katastrofiapuna
|
BRP Finland Oy lahjoittaa Suomen Punaisen Ristin ulkomaanavulle vaatteita käytettäväksi Aasian katastrofikohteissa. Lahjoitettavat vaatteet ovat BRP:n valmistamia ajoasusteita, jotka on suunniteltu esimerkiksi moottorikelkkailu- ja mönkijäkäyttöön haastavissa olosuhteissa. Ominaisuuksiensa ansiosta ne soveltuvat hyvin katastrofiavuksi SPR:n valitsemiin kohteisiin suojaamaan hädänalaisia kylmältä ja kostealta. "Lahjoituksella haluamme kantaa kortemme kekoon maailman hädänalaisten auttamisessa", sanoo BRP Finland Oy:n toimitusjohtaja Jukka Jokinen. "Vaatteet, ruoka, lääkkeet ja asunto ovat katastrofikohteissa välttämättömyystarvikkeita ja Suomen Punaisen Ristin kautta voimme varmistua siitä, että apumme menee juuri oikeaan kohteeseen, nopeasti ja sataprosenttisesti hyötykäyttöön." BRP-konserni on lisäksi kerännyt yhdessä työntekijöidensä vapaaehtoisten lahjoitusten kanssa Kansainvälisen Punaisen Ristin kautta lahjoitettavaksi noin 60 000 euroa Haitin maanjäristyksen uhrien auttamiseksi.
®, TM ja BRP-logo ovat Bombardier Recreational Products Inc.:n tai sen tytäryhtiöiden tavaramerkkejä. Lisätietoja: Jukka Jokinen Toimitusjohtaja BRP Finland Oy Puh. (016) 3208 310 E-mail: jukka.jokinen@brp.com tai Asko Saastamoinen Henkilöstöjohtaja BRP Finland Oy Puh. (016) 3208 101 E-mail: asko.saastamoinen@brp.com |
Kuva: Howard Davies / Federation |
|
|
